Päiväkirja
Jonain päivänä lähtö koittaa meillä jokaisella. Niillä kaikista parhaimmilla ja ihanimmilakin. Uuno oli monipuolinen, juro ja silti niin herkkä suomenhevosori. Ja se päivä jona suuri persoona jätti maanpäällisen, oli sateinen sekä harmaa. Siellä, missä Uuno nykyään laukkaa, ei ole huonoja päiviä - vain aurinkoa ja ruohoa. Uuno saattoi loppuajan elämästään olla ylläpidossa, mutta silti se on aina tärkein hevonen, joka on minulla ollut. Olen onnellinen, että sain viettää Uunon kanssa monet vuodet, kilpaillen ja tehden kaikkea yhdessä. Viimeisenä päivänämme pidimme pitkän yhteisen harjaustuokion, koska Uunon rikkoutuneet jalat estivät liikkumisen viimeisinä elinpäivinä. Uuno hörisi viimeisenä päivänä ennen kuin oli aika jättää se kahdestaan eläinlääkärin kanssa. Ajattalen, että ne olivat sen hyvästit.
Kiitos kaikesta rakas hevoseni, laukkaa vapaasti ♥
- Bella, VRL-14703 (10.3.2020)
(Uuno oli virtuaalihevonen, muistokirjoitus on keksitty)
Vieraileva tähti hoitamassa Uunoa 1.1.2019
Kävellessäni lumenpeittämän tallipihan poikki, suunnittelen tämän päivän
ohjelmaa Uunon kanssa. Ehkäpä pitkä, rentouttava harjaushetki. Tai
mukava rento maastolenkki. Pyörittelen ideoita päässäni, kun astun
talliin. Moikkaan muutamia tallikavereita hymyillen. Kävelen rennosti,
hidastelematta, Uunon karsinalle. Punarautias ori syö maassa olevia
heinänkorsia. Kutsun oria nimeltä, jonka jälkeen tuo nostaa päänsä
tarkistaakseen kuka saapui tähän aikaan. Silitän tuon turpaa ja nappaan
harjan. Olin päätynyt oikein pitkään harjaushetkeen. Maastokin olisi
ollut mukava, mutta olisin itse ollut varmaan sen jälkeen ihan
jääpuikko.
Ori seisoi vierelläni unisena ja välinpitämättömänä, kun aloitin
pölyharjalla sukimisen. Kävin koko kropan pikaisesti läpi, ennenkuin
vaihdoin pehmeään harjaa. Kun katsoin harjauksen jälkeen kelloa, oli
aikaa vierehtänyt jo huimat 45 minuuttia. Ei haittaa vaikka harjaushetki
kestäisi kaksikin tuntia. Ainakin Uuno tulisi kiiltämään. Etsin
kaviokoukun ja puhdistan orin kaviot yksikerrallaan. Rapsuttelen hetken
vielä poikaa kaulalle, jonka jälkeen selvitän hännän ja harjan
huolellisesti. Harjaan vielä pään varovaisesti, varsinkin silmien
ympäriltä.
Talutan orin pesupaikalle ja kiinnitän sen. Avaan letkun ja lasken vettä
maahan, mittaillakseni sopivaa vettä. Kun vesi tuntuu sopivalta, säädän
vielä paineen, jonka jälkeen huuhtelen kavion pinnat puhtaaksi. Autan
myös kädellä hinkkaamaan, jotta tarhasta tulleet lumet ja liat lähtevät
pois. Käyn joka kavion noin läpi kunnes sammutan hanan ja laitan sen
huolellisesti takaisin. Kehun Uunoa, joka seisoi rauhallisesti, päätään
riiputtaen paikoillaan kokoajan. Haen pikaisesti pyyhkeen ja annan Uunon
vähän haistella sitä. Kumarrun hitaasti takaisin orin kavioiden luo ja
kuivaan kaikki kaviot pyyhkeellä. Sipaisen vielä vähän kaviorasvaa.
Sitten otan pienen sienen, jonka kastelen ja pyyhin sillä Uunon silmien
ja sierainten ympäryksen varovaisesti ori säikyttämättä. Vien sienen
takaisin paikoilleen. Talutan Uunon karsinaan ja suljen karsinan oven.
Siivoan vielä loput jälkeni, ennenkuin suuntaan kotiin.
- Venla, VRL-14707
Joulumuistelut 24.12.2018
Olin päättänyt joulun kunniaksi lähteä lumiseen maastoon retkelle. Harjasin oriani vapaana karsinassa ja hymyilin iloisesti sen tökkiessä turvallaan taskujani. Rakastin oria niin paljon! Siinä samalla aloin muistella yhteistä taivaltamme:
Oli kolea, vaikkakin keväinen ilta, kun äitini huusi minut talliin. Kiirehdin hänen perässään nopeasti suomenhevostammamme Tinatytön karsinalle. Katselin ihmeissäni karsinan lattialla makaavaa pientä varsaa ja sen vieressä huohottavaa tammaa. Toki olin tiennyt, että Tita oli kantavana äidin toisesta hevosesta, suomenhevosori Jekuttajasta. En silti osannut varautua näkemääni ja hymy suli hitaasti kasvoilleni nähdessäni tuon kaiken. Äitini kääntyi hymyillen puoleeni ja kuiskasi: "Siinä on Bella sun orisi." Katsoin äitiäni, hymyilin ja vastasin: " Sitten siitä tulee Uuno, Jekun Uuno."
Siitä päivästä lähtien vartuimme yhdessä. Harjoittelin ahkerasti ratsastusta Titalla ja Jekulla, jotta saisin kokemusta. Pienellä tallillamme kävi valmentajia, äitini opetti minua ja lisäksi aloitin kisaamisen Jekulla. Tita sai olla aika rauhassa, koska oli lähinnä äidin ratsuna. Uunoa alettiin ratsuttaa, kun täytin 15 vuotta. Uuno oli silloin neljän. Muistan edelleen, kun äitini valmentajan kanssa yhdessä alkoi kouluttaa oria. Alusta asti oli selvää, että orini oli hyväluonteinen sekä selväjärkinen. Jo sisäänratsastuksen jälkeen pääsin itse ratsastamaan Uunoa. Se ei ikinä tahallaan tiputtanut minua ja sainkin jo alusta asti kasvatettua siihen vahvan luottosuhteen.
Kehityimme yhdessä, valmentajien avulla. Uunon lisäksi kisasin edelleen Jekulla ja Titalla, saaden samalla kokemusta ja taitojani kasvatettua. Siirtyäksemme vaativan kouluratsastuksen pariin, oli Uunon lähdettävä valmentajalle. Itse sain harjoitella entisellä huipputason puoliveriruunalla. Uuno tuli takaisin vuoden kuluttua, osaten varmasti liikkeet paremmin kuin minä itse.
Lopulta päätin perustaa pienen ratsastuskoulun, joka ei kuitenkaan ottanut siipiä alleen. Sen myötä Tita ja Jekku siirtyivät omistukseeni, äidin jättäessä itselleen vain yhden puoliveritamman. Hevostila Uuno oli nimetty rakkaan suomenhevosorini mukaan, mutta ei valitettavasti menestynyt huolimatta hienoista ratsuista.
Siirryin hevosteni kanssa Soligtiin ja aloitin siellä ratsastuksenohjaajan työt sekä valmentamisen. Olinhan opiskellut ammatin heti peruskoulun jälkeen. Titan kanssa kävi hurjan kurjasti, kun sen vanha jalkavamma alkoi vaivata aina vain enemmän. Oli rankkaa katsoa selkeästi elämänhalunsa menettänyttä entistä esteratsua, joten pitkän itkeskelyn jälkeen päästin tamman vihreille niityille. Jekku ei paljoa kauempaa omistuksessani pysynyt, kun sille tarjottiin loppuelämän kotia, jossa se saisi rauhassa olla orimainen itsensä.
Uunon lisäksi hankin itselleni muitakin hevosia, joista kuitenkin luovuin pian. Ainoastaan puoliveriruuna Sammy otti ja vei sydämeni. Tietenkään sekään ei korvaisi Uunoa, mutta kaksi hevosta oli juuri sopivasti.
Silitin hellästi oriani. Se oli elämäni keskipiste, ollut siinä mukana jo niin pitkään. Tiesin, etten luopuisi siitä ikinä, kuten en sen parhaasta ystävästä Sammystakaan. Vaikka molempia hevosiani rakastin, olisi Uunolla aina se suurin paikka sydämessäni. Sitä katsoessani näin Titan villit laukat lumihangessa ja Jekun pilkkeen silmäkulmassa. Niin suurella sydämellä varustettu orini katseli minua takaisin ja nuuhkaisi varovasti kasvojani, jota pitkin valui pari kyyneltä. Naurahdin nyyhkäisten ja kiedoin käteni orin kaulaan. Uuno ei ollut ehkä seurallisin hevonen, mutta luottamus takasi sen, että jopa siitä kuoriutui varsinainen nallekarhu. Pehmeä karva kämmenteni alla, hevoselta tuoksuva harja, lempeästi katsovat silmät ja aina niin kultainen luonne - sitä kaikkea rakastin Uunossa.
Jouluretki 17.12.2018
Katsoessani aamulla lämpömittaria
huomasin sen olevan mukavasti pakkasen puolella. Yöllä satanut lumi teki
maisemasta kauniin valkoisen.
Ajattelin ilahduttaa tänään hevostani joulun kunniaksi
viemällä sille pari omenaa, jotka olivat Uunon suurta herkkua. Lisäksi
voisimme mennä laukkailemaan lumihangelle, siitä ori ainakin pitäisi!
Hakiessani hevosta tarhasta, huomasin
ettei sillä ollut aikeinakaan antaa kiinni. Se juoksenteli lumihangessa
minkä ehti.
Kun harjasin hevosta, mieleni valtasi
oikea joulumieli! Ulkona lunta ja pakkasta sekä ikioma suomenhevosori,
jonka kanssa lähteä ratsastamaan.
Alkuperäinen ajatukseni päivän ohjelmasta sai täyskäännöksen, kun
huomasin jättäneeni ratsastuskenkäni kotiin. Jouduin siis ratsastamaan
kumisaappailla ja jättämään satulan pois.
Päivän parasta antia oli ehdottomasti
laukat lumisella pellolla! Uuno kiisi tuulen nopeudella puuterilumessa
ja heittipähän viisas sekä kiltti ori muutamat ilonpukitkin.
Jouluaattoon oli enää muutama päivä. Siksi
päätin antaa Uunolle ylimääräisen vapaan seuraavana päivänä ja
hemmotella sitä sen sijaan herkuilla sekä hieronnalla.
(Kiitos ihanasta tarinapohjasta Katriinan talli!)
Poolo-ottelu 25.11.2018 (Orange Woodissa)
Poolo-otteluun osallistuessa en ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta odotin sitä kuitenkin innolla! Ja vihdoin päivän koittaessa en edelleenkään tiennyt, mitä ajatella. Ilman satulaa olimme Uunon kanssa työskennelleet paljon, joten siitä en huolestunut. Mutta kun sain poolomailan käteeni ja meille kerrattiin säännöt, jännitys hiukan tuntui kasvavan. Rohkeasti kuitenkin kannustin Uunon radalle.
Pelin alkaessa huomasin nauttivani siitä suunnattomasti. Pinkki pelipaita suorastaan puki minua ja Uunon pehmeät askellajit kiidättävit minua kohti maalia. Lyönti - ja se oli siellä! Tuuletin nauraen Uunon selässä ja melkein luiskahdin alas siinä laukatessani puoliksi ilman ohjia. Joukkueellamme oli hyvä yhteishenki - se näkyi viimeistään, kun voitimme koko kisan!
- Bella, VRL-14703
Lokakuisessa lämmössä tehty maastoretki 17.10.2018
Kävimme Uunon kanssa aamuisella maastoretkellä Soligtin läheisellä sänkipellolla. Oli niin lämmintä, että tarkeni pitkähihaisella. Uunokin nautti suuresti saadessaan laukata täysiä! Satulan unohdimme kotiin ihan vahingossa..
- Bella, VRL-14703
Roosanauha-maasto Hunajakummussa 12.10.2018
Saavuin Hunajakummun pihalle hyvissä ajoin, sillä en aikonut ainakaan myöhästyä tärkeä teemaisesta maastoretkestä. Roosa nauha -päivä oli mielestä tärkeä ja halusin ehdottomasti olla kannattamassa keräystä omalla osuudellani. Tallin omistaja nimittäin lahjoitti jokaisesta osallistuvasta ratsukosta osuuden keräykseen - ihana idea!
Niinpä aloin heti autosta noustuani purkaa ratsuani ulos trailerista.
Uuno vain tuttuun tapaansa höristi korviaan uudelle ympäristölle - voi
miten ylpeä olin siitä, oriini oli niin järkevä! Laskin Uunon narun sen
kaulalle ja kävin hakemassa auton takapenkiltä sen varusteet. Onnekseni
suomenhevonen oli oppinut jo nuorena pysymään paikallaan, vaikka ei
olisikaan sidottuna kiinni - tietysti vain ollessaan riimunnaru
kaulallaan. Olin lainannut retkeä varten ystävättäreni hevostamman
pinkkejä varusteita. Uuno kyllä näytti lievästi järkyttyneeltä
huomattuaan pinkin satulahuovan - hevosparkani.Laitettuani Uunolle
kaikki varusteet, hevoseni näytti entistä hölmistyneemmältä. Sen ylle
oli puettuna sen oma yleissatula ja omat kuolaimettomat suitset, mutta
kaikki muu oli lainattu. Uunolla oli kirkkaanpinkki satulahuopa, saman
väriset suojat, pinkit ohjat, pinkit jalustimet ja kaiken kukkuraksi
pinkki korvahuppu - Uunolla ei sellaista yleensä käytetty. Itsekin olin
pukenut päälleni pinkkiä - nimittäin ylläni oli koko pinkki college
haalari. Kypäräni päälle olin vetänyt pinkin kypäräsuojuksen ja
kenkinäni olivat pinkit kumisaappaat. Lisäksi olin ostanut pinkit
hanskat ja raipan - täydellisesti pinkki ratsukko! Jos Uuno olisi
osannut, olisi se varmasti pyöritellyt silmiään
Itse maastoretkemme sujui kuitenkin hyvin - ja tipuinkin vain yhden kerran. Sekin johtui kankeasta olemuksestani ja pitkästä laukkapätkästä, jonka aikana vain luiskahdin maahan. Uuno näytti kovin järkyttyneeltä, voi raukkaa!
- Bella, VRL-14703
Pohjoistuulen tilalla pidetty kouluvalmennus 26.6.2018
Saavuin suomenhevosoriini Uunon kanssa Pohjoistuulen tilalle, jossa
Avra pitäisi meille kouluvalmennusta. Jätin Uunon vähäksi aikaa
traileriin ja kävin ilmoittamassa Avralle saapumisestani. Palasin pian
takaisin ja otin oriini pois trailerista. Hetken aikaa Uuno katseli
pihalla ympärilleen, mutta lopetti sitten pälyilyn ja korviaan höristäen
kääntyi tutkimaan taskujani makupalan toivossa. Hymähdin hiukan
hevoselleni ja laitoin riimunnarun sen kaulalle. Mutisin hevoselleni
käskyn odota ja hain autoni takapenkiltä harjalaatikon. Harjasin oriini
pikaisesti sen ollessa nätisti paikoillaan, vaikka eihän se edes ollut
missään kiinni. Hain takapenkiltä vielä maastonvihreät pintelit.
Pintelöin Uunon jalat ja otin trailerin "varustekaapista" koulusatulani
sekä kankisuitset. Laitoin ensin Uunolle suitset, sillä en halunnut
päästää hevostani kokonaan vapaaksi ja sitten laitoin oriilleni vielä
koulusatulan, jossa alla oli tummanvihreä satulahuopa.
Saavuimme valmennukseemme ja Avra pyysi minua lämmittelemään Uunon hyvin
erilaisin taivutuksin sekä kuvioin käynnissä. Tein työtä käskettyä ja
aloin ratsastamaan Uunoa kunnolliselle ohjastuntumalle erikokoisin
voltein sekä ympyröin. Lisäksi tein loivia kiemurauria sekä muutamat
suunnanvaihdokset. Siirryin Avran pyynnöstä raviin, jossa lämmittelyn
samoin tehtävin. Uuno pärski hieman ja vaikutti oikein tyytyväiseltä
sekä rennolta.
Seuraavaksi sain tehtäväkseni näyttää lisättyä käyntiä sekä ravia. Avra
muistutti omasta rentoudestani, jotta Uuno pystyisi liikkumaan
mahdollisimman lennokkaasti. Taputin hieman sisäkädellä oriitani ja
aloin tehdä Avran ohjeiden mukaisesti seuraavaa harjoitusta, joka oli
avotaivutusta. Pienten korjausten jälkeen sekin lähti sujumaan oikein
hyvin ja ori keskittyi hyvin tehtäviinsä.
Tehtyämme avotaivutuksia jonkun aikaa, kokeilimme sulkutaivutuksia.
Otimme muutamat kumpaankin suuntaan käynnissä. Sen jälkeen oli vuorossa
laukkatyöskentelyä. Teimme laukkaa eritempoissa ja volteilla. Hiukan
Uunolla oli aluksi hankaluuksia pysyä tehtävässä mukana, mutta lopulta
alkoi sujumaan hyvin ja orini alkoi työskennellä laukassa oikein.
Lopuksi teimme vielä pienen radan, joka sujui ihan mukavasti. Oli hyvä
päästä treenaamaan ihan rataakin, koska emme Uunon kanssa olleet ennen
tätä kautta kisaanneetkaan paljoa. Nyt kun itselläni olivat opinnot
suoritettu, ehdin käyttää aikaani kisoihinkin. Uunon kanssa pääsisimme
varmasti treenin avulla jopa sijoille kisoissa.
Valmennuksen loputtua kiitin Avraa ja sovimme seuraavasta kerrasta.
Tulin alas ratsailta ja taluttelin Uunoa hetken aikaa pihalla. Vein
oriin trailerin luo ja otin siltä pintelit sekä satulan pois. Suitset
saivat hevosellani olla päällä niin kauan, kunnes olin saanut
kuljetussuojat sille jalkoihin ja talliloimen selkään. Otin lopulta
suitsekin pois ja laitoin tilalle riimun. Talutin vielä pari rinkiä
oriitani pihalla, ennen kuin ohjasin sen kotimatkaa varten traileriin.
Lisäsin vielä heinäverkkoon heinää ja tarjosin orille pienen palan
porkkanaa. Varusteet pakattuani suljin trailerin ja nousin autooni.
Matka kohti kotia voisi alkaa.
(valmennus luettavissa valkkukirjastamme!)
- Bella, VRL-14703
Nokikujan maastoretki Kesä 2018
Olin saapunut Nokikujan tallipihaan hevoseni Uunon kanssa.
Tarkoituksenamme oli lähteä maastoretkelle ja olin todella innoissani.
Oriini ei vaikuttanut jakavan innostustani täysin, sillä se nuokkui
varusteet päällä vieressäni. Saattoihan tuo toki olla hieman ottanut
nokkiinsa pienestä puhdistusopetaatiostanikin. Olin nimittäin huomannut
hevoseni kaulassa pienen naarmun, jota olin putsannut Uunon mielestä
ällöttävällä puhdistussuihkeella. Pudistelin hiukan päätäni mietteilleni
ja kiristin satulavyön noustakseni muiden mukana selkään.
Pääsimme sujuvasti lähtemään pihalta kohti maastoa. Uunokin oli herännyt
horroksestaan ja kulki nyt reippaasti välillä pärskien. Hevoseni ei
sitten stressannut uusista paikoista ollenkaan! Hymyillen taputin oriini
kaulaa suoristautuen sen jälkeen takaisin satulaan. Ilmakin oli
suotuisa ja tuntui, ettei mikään voisi olla enää paremmin.
Jonkun aikaa matkattuamme saavuimme pienelle suoalueelle. Onneksi
maastonvetäjä tunsi reitit, joten meidän oli aivan turvallista ratsastaa
reittiämme. Uunoa vähät kiinnosti maisemat, se vain kulki innoissaan
korvat töttöröllä eteenpäin ja nautti lämpimästä kesäillasta. Olin kyllä
onnekas omistaessani ratsunani olevan oriin.
Suoalueen jälkeen saavuimme pienen peltoaukean reunamille, jossa otimme
muutamia ravipätkiä. Uuno olisi selvästi halunnut ottaa hieman
laukkakisaakin, mutta kilttinä poikana kuunteli pidätteitäni. Ja voi
sitä riemua, kun saimme ottaa sen odotetun laukkapätkän. Oriini pärski
ja heittipä se tapojensa vastaisesti ihan minikokoisen ilonpukinkin.
Kikatin hieman Uunon hassulle hypähdykselle - se ei juuri muistuttanut
edes potkaisua taakse, vaan lähinnä loikkaa.
Hiljennettyämme ja peltoaukean loputtua olimme tulleet ratsastamaan
erilaisia metsäpolkuja. Jotkut olivat selkeästi haastavampia kuin
toiset, mutta onneksi oriini oli varmajalkainen eikä kompura. Toisaalta
tämän maaston jälkeen Uuno olisi ainakin saanut hyvää treeniä ja voisin
antaa sille hyvillä mielin vapaapäivän huomenna. Otin hetkeksi
jalustimet pois jaloistani, sillä Uunon yleissatula ei ollut mitenkään
paras mahdollinen. En kuitenkaan viitsinyt tulla karvasatulallani tai
koulusatulalla maastoon. Aika pian sujautin jalkani takaisin
maastonvihreisiin jalustimiin ja ryhdistäydyin taas satulaan.
Ratsastettuamme hetken matkaa eteenpäin ilmoitti vetäjämme, että nyt
alkaisi kotimatka. Aika oli kulunut todella nopeasti ja keskityin
nauttimaan loppumatkasta täysillä.
Jossakin vaiheessa matkalla kohti tallia oriini pysähtyi. Uuno alkoi
pitämään ihmeellistä pöhinää ja puhinaa puskaan kohdalla, jonka viereen
oli pysähtynyt. En ehtinyt tehdä oikeastaan mitään, kun oriini jo teki
tyylikkään äkkikäännöksen sivuittain. Hevoseni ei liikkunut pyynnöstäni
mihinkään suuntaan, joten huokaisten pyysin muita odottamaan ja tulin
alas hevoseni selästä. Tarkoituksena oli taluttaa hupsu oriini puskaan
ohi, mutta ei se mennyt ihan niin. Olin juuri katsomassa, mikä puskassa
oli, kun sieltä loikkasi kissa. En todellakaan odottanut näkeväni kissaa
ja itse säikähtäen vielä Uunoakin enemmän kompuroin päistikkaa polun
toiselle puolelle - ja kaaduin takamukselleni. Nyt Uuno katsoi minua
oudosti.
"Voihan puolukka sentään! Anteeksi tää viivytys!", mutisin muille ja
nousin puskaasta. Olin varmasti aivan tomaatinvärinen ja nolona
naurahdin itselleni oudosta sanavalinnasta - saattoi johtua siitä, että
olin kaatunut puolukkavarpujen keskelle.
Kun vihdoin jatkoimme matkaa päästyäni jälleen satulaan, alkoi talli
olemaan jo lähellä. Otimme vielä viimeisen ravipätkän ja annoin Uunon
ravata rennosti sen. Maasto oli ollut mukava, vaikkakin omalla
kohdallani hiukan erilainen. Siirsimme käyntiin ja aloimme saapua tallin
pihaan.
Kiitin maastonvetäjää mukavasta reissusta ja taputin Uunoa hymyillen.
Ehkä ensi kerralla varautuisin kissoihin, enkä kaatuilisi niiden takia
puskiin.
- Bella, VRL-14703